Rakentamista, Tuunaamista ja laittelua

Betonisten ulkoportaiden liukuesteet

Esikko-mökkimme terassi portaineen kunnostettiin kesällä 60-luvun henkeen. Terassin lattia ja portaat maalattiin harmaalla betonimaalilla. Kunnostuksen jälkeen jäimme kuitenkin pohtimaan, saattaisivatko maalatut betoniportaat jäädä talvikeleillä liukkaiksi. Pelkästään kesän sadekeleillä jalkamme hienoisesti lipsuivat uutuuden karhealla maalipinnalla.

Märkien betoniportaiden liukkaus saattaa aiheuttaa vaaratilanteita. Liukkauden torjuntaan on onneksi tarjolla useita tuotteita ja keinoja. Minkälaiset ulkoportaiden liukuesteet sopisivat meidän käyttöön? Vaihtoehtona ei ollut vanha portaat peittävä räsymatto niin soma kuin olisikin ollut.… Read More Betonisten ulkoportaiden liukuesteet

Rakentamista, Tuunaamista ja laittelua

Mökin sadetakin kunnostus – vesikatto, kourut ja veden johtaminen kauemmas

Tiesitkö, että vesikattoa kutsutaan talon viidenneksi julkisivuksi? Siksi sillä on suuri vaikutus talon yleisilmeeseen. Vuotavat vesikatot ovat yksi suurimmista kiinteistöjen ongelmien aiheuttajista. Kattojen kunnossapidolla ja ajoissa tehdyillä korjauksilla estettäisiin mahdollisten ongelmien leviäminen talojen rakenteisiin. Mökeillä kunnostus joskus jää muiden töiden jalkoihin. … Read More Mökin sadetakin kunnostus – vesikatto, kourut ja veden johtaminen kauemmas

Rakentamista, Tuunaamista ja laittelua

Mökillä keittiön varastotilat kuntoon

60-lukulaisen Esikko-mökkimme keittiön kunnostuksen yhteydessä päivitimme samalla keittiön varastotilat. Mökkikeittiömme edusti eräälaista aikakausien ”välivaihetta”, jolloin pikkuhiljaa maalaishenkisestä rakentamisesta ja elämisestä siirryttiin modernimpaan asumiseen. Tilojen ajanmukaistamisen yhteydessä vanhasta kylmiöstä tehtiin työkaluvarasto. Lajittelukoreillekin saatiin paremmin tilaa.
Read More Mökillä keittiön varastotilat kuntoon

Rakentamista, Tuunaamista ja laittelua

60-luvun mökkikeittiön kunnostus

60-lukulaisen Esikko-mökin keittiö remontoidaan ajan henkeä kunnioittaen. Keittiön kaapit kunnostetaan ja yläkaapit päivitetään modernimpaan ja kevyempään ilmeeseen. Myös muut pinnat (katto ja seinät) saavat raikastavan käsittelyn. Kokonaisuuden kruunaa retrohenkinen jääkaappi, joka vaniljankeltaisena törröttää oven pielessä. Kierrättämällä, tuunaamalla ja korjaamalla saamme edullisesti uutukaisen keittiön.… Read More 60-luvun mökkikeittiön kunnostus

Rakentamista, Tuunaamista ja laittelua

Saunaan tukikaide – käyttöturvallisuuden parantaminen

Saunominen mökkimme rantasaunassa on perheemme yhteinen ilo ja nautinto. Useamman kerran viikossa lauteille kapuavat oman väen lisäksi mahdolliset vieraamme. Saunojia on siis kaiken ikäisiä vauvasta vaariin ja muksusta mummuun. Nuoremmille löylynheittäjille lauteille kapuaminen ei tuota vaikeutta. Iäkkäämmät saunojat jäävät suosiolla istuskelemaan alemmille porrastasoille.

Mielestämme sauna palvelee mittasuhteiltaan ja toiminnoiltaan meitä hyvin. Kuitenkin useamman kerran lauteilla jutellessamme on herännyt toive kiukaan eteen rakennettavasta tukikaiteesta. Kuuman kiukaan edessä touhutaan ja varomaton huojahdus väärään suuntaan saattaa aiheuttaa polttavan palovamman. Lisäksi lauteille kapuaminen olisi turvallisempaa, kun on jotain, mistä ottaa kiinni. Lähdimme siten tuunaamaan ja fiksaamaan saunaa turvallisemmaksi.
Read More Saunaan tukikaide – käyttöturvallisuuden parantaminen

Puutarhaa ja pihaa, Rakentamista

Marjapensaiden tuenta

Toukokuun alkupuolella puutarhan kevättöitä tehdessämme huomasimme, että marjapensaiden tukikehikot olivat tulleet tiensä päähän. Ne olivat moitteettomasti palvelleet tehtävässään toistakymmentä vuotta, kantaen harteillaan runsaat musta-, puna- ja valkoherukkasadot. Vanhat kehikot purettiin ja marjapensaat jätettiin odottelemaan. Suunnitelma pensaitten tuennasta oli vielä täysin auki. Onneksi oli aikaa, sillä pensaat töröttivät vielä alastomina. Vain pienet silmut antoivat viitteitä siitä, että elossa olivat. Nyt kun punaherukat alkoivat kypsyä, oli viimeinen hetki pelastaa mahaan painuneet pensaan oksat.
Read More Marjapensaiden tuenta

Rakentamista, Tuunaamista ja laittelua

Pation kunnostus 60-luvun henkeen

Monesti sanotaan, että talon sisäänkäynti antaa viitteitä siitä, mitä sisällä odottaa. Nyt kun uusi Esikko-mökkimme on viimeinkin saatu sisäpuolelta kuntoon, emme halunneet pation kautta tapahtuvan sisäänkäynnin antavan ohikulkijoille vääränlaista mielikuvaa vasta remontoiduista sisätiloista. Ulko-oven edessä patiollamme seistessä tuli mieleen kolkuttelu Ryysyrannan porstuassa. Lähdimme korjaamaan ja entisöimään 60-luvun mökkimme patiota ajan hengen mukaiseksi. Betonilattia ja metallikaiteet pääsivät vanhaan loistoonsa. … Read More Pation kunnostus 60-luvun henkeen

Puutarhaa ja pihaa, Rakentamista

Kastelujärjestelmä kasvihuoneeseen – helppo ja halpa pelastus

Alkukesästä koottu kasvihuoneemme oli saanut ensimmäiset asukkinsa. Varmistaaksemme tähän pilottikokeiluun valituille taimillemme mahdollisimman hyvät kasvuolosuhteet, tuli kasvihuoneeseemme saada toimiva kastelujärjestelmä. Avomaalla kasvavat lajitoverit joutuvat sinnittelemään tämän alku kesän luonnon armoilla. Meidän pilottiryhmäläiset olisivat joutuneet puolestaan pärjäämään omillaan, jollei kasvihuoneen nestetasapainoa olisi pikaisesti saatu järjestettyä. Tämän kesän helteet olivat tehneet selväksi, etteivät taimemme pärjää pelkästään viikonloppukasteluilla. Netissä surffaillen ja kasvihuoneharrastukseen hurahtaneita ystäviämme haastatellen vakuutuimme kastelujärjestelmän tarpeellisuudesta. Tuotteita on monenlaisia tarjolla ja oli vaikea päättää, mikä systeemi on hyvä ja mikä ylipäätään toimii.
Read More Kastelujärjestelmä kasvihuoneeseen – helppo ja halpa pelastus

Kyläelämää, Puutarhaa ja pihaa, Rakentamista

Terassikahvit – kesäkauden alkamista juhlitaan

Arjen työkiireet ja tuttavapiirin ihanat ylioppilasjuhlat olivat viime aikoina vieneet voiton mökkeilystä. Nyt vihdoinkin koitti vapaa viikonloppu ja kaasutin autoni kanssa maalle heti, kun töiltäni ennätin. Saavuttuani maalle keittiössämme vatkain surisi ja uuni kuumotti. Kakkupohjaa ja pullaa nousi rivakkaa tahtia uunista ulos. Aloimme nimittäin valmistautua lauantaisiin puutarhakutsuihin – terassikahveihin. Myös puutarhassa ja pihalla tapahtui. Viikonlopun aikana mökillemme saatiin uusi nikkarointityö – maailman söpöin roskakatos. Hellejakson jälkeen harmillinen halla on vieraillut puutarhassa ja käynyt kurpitsan kimppuun. Myös kaunista katseltavaa piisaa: Juhannusruusut kukkivat yltiöpäisesti jo nyt. Kummallisin uusi havainto pihallamme on outo lankuttaja, josta aiomme tehdä kukkapenkin.… Read More Terassikahvit – kesäkauden alkamista juhlitaan